Vuosisata

1987, Marraskuu, Xi'an, Kiina

2012
29
Touko
Vuosi: 
1987
Genre: 
Kauhu
Hahmot: 
Sotureita, hiippareita, sabotöörejä

"Aikovat tehdä siitä virallisesti osan maailmanperintöluetteloa?"

"Kyllä."

"Meidän tulee toimia siis vikkelään. Se on täynnä Lohikäärmeiden konstrukteja."

"Niinpä. Lähettäisin EPD:tä, mutta en usko, että he ovat kykeneväisiä hoitamaan tämän skaalan uhkaa."

"Tuhansia terrakottasotureita, odottamassa vapautumista. Olet oikeassa. Tähän tarvitaan asiamiehiä."

1988, Joulukuu, Lockerbie, Iso-Britannia

2012
02
Kesä
Vuosi: 
1988
Genre: 
Meditaatio
Hahmot: 
Itsensä epäilijöitä, merkitykseensä uskovia, hukassa olevia

"Tämä on varsin epätavallinen tehtävä. Itseasiassa sellainen, jonka tarkoitus ei ole parantaa Gogamin tulosta tai meidän asemaamme maailmassa. Totta puhuen, tarkoitus ei ole tehdä maailmalle mitään. Tarkoitus on muuttaa Gogamia. Olemme kutsuneet New Yorkkiin kaikki Gogamin merkkimiehet ja -naiset, ja toivomme teidän kertovan meille, mitä te asiamiehinä haluaisitte Gogamin olevan. Joskus jos haluaa muuttaa maailmaa, pitää pystyä ensin muuttamaan itseään. Eikö näin?"

Tutkimus

T-420 Mihin iskemme seuraavan keihäänkärkemme?

Amazon, Etelä-Amerikka, I, Punainen kivi
13% (1 ääni)
Mississippi, Pohjois-Amerikka, II, Musta kivi
0% (0 ääntä)
Rein, Eurooppa, III, Musta kivi
0% (0 ääntä)
Niili, Afrikka, IV, Sininen kivi
50% (4 ääntä)
Yangtze, Aasia, V, Sininen kivi
0% (0 ääntä)
Murray, Australia, VI, Puinainen kivi
0% (0 ääntä)
Onyx, Etelämanner, VII, Valkoinen kivi
38% (3 ääntä)
Ääniä yhteensä: 8

Croatoa oli ikävä epäonnistuminen, yrityksistämme huolimatta nukkehallitsijamme Mike Uriel ei kyennyt luomaan Rakennuksesta tietä meille jota kulkea vapaasti.

Queens oli hyvä alku, vaikkakin kovin väkivaltainen ja vaati turhia ihmisuhreja.

Erinäiset tahot ovat pyrkineet rakentamaan matriiseja ympäri maailmaa voimistaakseen omia voimiaan. Mutta maailma on täynnä luontaisia vastineita näille. Minne niistä iskemme keihäämme seuraavaksi? Mikä on seuraava rantautumispisteemme? Mistä tulee Johtokunnan koti tässä maailmassa?

Kysely on auki kaksi viikkoa. Niiden jotka ovat Johtokunnan kanssa tasavertaisessa asemassa, äänet lasketaan kahden veroisina.

Käärmeuurna

Ydin:

Koiruoho (Sininen)

1. Kehä:

Rakennus (Valkea), Verinaarmu (Musta), Verinaarmu (Musta), Verinaarmu (Musta), Tyhjä, Tyhjä

2. Kehä:

Tyhjä, Tyhjä, Tyhjä, Tyhjä, Tyhjä, Tyhjä

Tulevia pelikertoja

1989, Maaliskuu, Queens, Toisaalla/Yhdysvallat

2012
08
Kesä
Vuosi: 
1989
Genre: 
Post-Apokalyptinen
Hahmot: 
Johtokunnan lähettiläitä, oman agendansa ajajia, särkyneen maailman tutkijoita

 

Gogam, Croatoa

"Radioyhteys on poikki. Emme tiedä kuinka pitkään. Kyseessä on väliaikainen häiriö, ei syytä huoleen."

.....

Johtokunta, Toisaalla

"Amiraali Keltasilmä on luvannut luovuttaa joukon varjojaan tätä tehtävää varten teidän käyttöönne. Hän toivoo, että pidätte niistä hyvää huolta. Joukot odottavat teitä käytävän päästä lähtevien portaiden juurella."

"Älä unohda kertoa heille mikä tämän operaation tarkoitus on," hämähäkkimäinen mies kommentoi sinipukuiselle erään käytävän oven viereltä.

1990, Elokuu, Kuwait, Kuwait

2012
13
Kesä
Vuosi: 
1990
Genre: 
Urbaani myyttinen fantasiaeeppos
Hahmot: 
Neuvottelijoita, sotureita, muinaisten asioiden tuntijoita

 

"Minä olen Sin. 

Tässä on poikani, Adad. Tunnette hänet varmaankin paremmin nimellä Leonard. Hän on kulkenut keskuudessanne ja arvioinut teitä. Ilostuen ja pettyen kerta toisensa jälkeen.

Minun on annettu valta neuvotella kanssanne Anun edustajana. 

Tulkaa hoviini oman väkenne edustajina. Ottakaa. Syökää pöytäni antimista. Juokaa puutarhani hedelmien nektari. Kun olette valmiita, siirtykäämme Kuwait Towersin näköalapaikalle keskustelemaan siitä oletteko te perintömme arvoisia. Vai tarjoanko sitä jollekulle muulle."

1991, Tammikuu, Hekla, Islanti

2012
18
Kesä
Vuosi: 
1991
Genre: 
Matka Manan Majoille
Hahmot: 
Tulelle puhujia, Mystikoita, Uskalikkoja

 

"Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, tuo on oviaukko tuonpuoleiseen. Mahdollisuus saada takaisin jotain, joka on jo kerran unohdettu," Gogamin johtaja tarkastelee tilannetta uutiskuvasta, "Ja me olemme unohtaneet paljon."

Hän katsoo seinällä olevia maalauksia edellisistä yhtiön ohjaksissa olleista ja kääntyy kohti avustajaansa.

"Meidän on pakko ottaa selville onko asia näin."

"Kuka olisi niin hullu, että laskeutuisi purkautuvaan tulivuoreen?"

 

Croatoa, Gogam ja yhtenäisyyden harhakuva

Ulkoapäin katsottaessa Gogam ja Croatoa ovat yksi ja sama asia, monoliittinen kokonaisuus, jonka ainoa tarkoitus tuntuu olevan täydellinen dominanssi niistä markkinoista, joista se sattuu olemaan milloinkin kiinnostunut. Valtion ja yhtiön yhteenliittymä, jonka ainoa moraalinen selkäranka on se, millä saa eniten voittoa. Todellisuus on kuitenkin toinen. Tässä joitain yhtenäisyyttä rikkovia elementtejä.

1994: Yksityinen kirje Mike Urielile

 

Rakkain Mike,

Siitä on taas tovi kun olen kirjoittanut sinulle. Se ei ole erityisesti tarkoituksella, mutta varsinaista asiaa tulee nykyään niin kovin harvoin. Ja pelkään toisinaan, että jos kirjoitan aina kun sylki paperille jotain tuo, nämä kirjeet menettävät merkityksiään.

 

Paikalla olevat käyttäjät

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 2 vierasta.

Syötteet

Julkaise syötteitä